Eduskunnan puhemiehelle
Niin kutsutulla kultaisella passilla viitataan järjestelyihin, joissa EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset voivat rahalla hankkia itselleen jonkin EU-maan kansalaisuuden. Tämä edellyttää käytännössä riittävän suurta sijoitusta passiaan kauppaavan maan määrittelemään kohteeseen. Tästä on seurannut se, että tällaisten maiden passeista on tullut hyvin varakkaiden sijoittajien kauppatavaraa. Vastaava järjestely on ollut viime vuosina mahdollista ainakin Kyproksella, Maltalla ja Bulgariassa.
Asia on aiheuttanut huolta muissa jäsenmaissa jo useiden vuosien ajan, mutta toimintaa ei ole tästä huolimatta onnistuttu estämään. Asia on viime vuosilta tuttu myös Suomen osalta. Viranomaisten toimien kohteeksi päätyneeseen Airiston Helmeen kytkeytyi venäläismies, jonka uutisoitiin hankkineen kultaisen passin Maltan tarjoaman järjestelyn kautta. Malta on kaupannut passiaan rikkaille sijoittajille jo vuodesta 2014 alkaen, ja ohjelmaa onkin hyödynnetty vilkkaasti. Viime vuonna Suomessa puolestaan uutisoitiin, että Saimaalla huomattavan kiinteistökaupan tehneen venäläismiehen taskusta löytyi Kyproksen kultainen passi. Loppuvuodesta 2021 kerrottiin, että Suomessa oli parin vuoden aikana tehty kymmenkunta kiinteistökauppaa, joiden takaa löytyi kultaisen passin omistava ulkomaalainen.
Passien kauppaaminen on jo lähtökohtaisesti EU:n ja jäsenmaiden näkökulmasta hyvin ongelmallista. Kauppaa käydään EU-maan kansalaisuudella, jota ei kauppatavaraksi ole alkuunkaan tarkoitettu. Tämän perustavanlaatuisen ongelmallisuuden lisäksi asiaan tulee kiinnittää huomiota myös mahdollisen turvallisuusuhan näkökulmasta. Suomen lainsäädäntö edellyttää, että EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevat henkilöt eivät voi vapaasti hankkia kiinteistöjä Suomesta, vaan kaupalle tarvitaan puolustusministeriön lupa. Kuten aiemmat esimerkkitapaukset osoittavat, kultaisia passeja tarjoavat maat avaavat portin tämän lainsäädännön kiertämiselle. Vaikka viime kädessä puolustusministeriöllä on mahdollisuus kiinteistön pakkolunastukseen, on se toimena hyvin järeä, eikä kynnystä tällaiseen menettelyyn voitane pitää kovin matalalla. Siksi lupaprosessin kiertämiseen kultaisten passien avulla tulee kiinnittää huomiota.
Asia on vielä aiempaakin merkittävämpi ja ajankohtaisempi Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan ja sen seurausten myötä. Tarjolla olleet EU-maiden kansalaisuudet ovat monestakin syystä näyttäytyneet houkuttelevina mahdollisuuksina juuri venäläisten silmissä. Toisaalta venäläisoligarkkien varallisuus on sallinut sen, että tätä mahdollisuutta on voitu laajemmassa mittakaavassa myös hyödyntää. Asiaan on herätty jälleen EU:n tasolla, jossa parlamentti hyväksyi maaliskuun alussa asiaa koskevan mietinnön. Komissiolta pyydetään ongelmaan tarttuvaa lainsäädäntöehdotusta ennen sen toimikauden päättymistä loppuvuonna 2024.
Kuten on havaittu, yhteinen tahtotilakaan EU:ssa, mikäli sellaista ylipäätään löytyy, ei ole tae asian etenemisestä haluttuun tavoitteeseen saakka. Toisaalta kansalaisuusasiat kuuluvat ymmärrettävän vahvasti jäsenvaltioiden oman päätäntävallan piiriin, joten EU:n toimintamahdollisuudet asiassa ovat sen myötä olleet rajalliset. Vaikka asiaan onnistuttaisiinkin löytämään ratkaisut, voi niiden toimeenpanossa kestää huomattavan pitkään. On keskeistä tiedostaa myös se tosiasia, että vaikka kultaiset passit onnistuttaisiinkin kieltämään, vuosikausia avoinna olleet järjestelyt ovat muodostaneet runsaslukuisen joukon niiden haltijoita. Kaikki nämä seikat huomioiden on tärkeää, että Suomi ei vain passiivisesti seuraa asian mahdollista etenemistä EU:ssa. Asia koskettaa myös Suomea varsin läheisesti, minkä vuoksi asiassa on syytä olla hereillä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallituksella kantaa kultaisia passeja koskevaan kokonaisuuteen EU:ssa,
millä tavoin hallitus aikoo edistää tätä koskevia tavoitteitaan EU:ssa ja
onko kotimaassa reagoitu Ukrainan sodan alkamisen jälkeen jollakin tavalla kultaisten passien muodostamaan uhkaan?