Eduskunnan puhemiehelle
Orpon hallitus on paraikaa valmistelemassa hallitusohjelmansa mukaista aluehallinnon uudistamista. Uudistuksella on merkittäviä vaikutuksia niin alueiden elinvoimaan kuin kansalaisten arkeenkin, mutta valitettavasti sitä on viety eteenpäin ilman merkittävää julkista arviointia ja kansalaiskeskustelua.
Uuden mallin mukaan järjestetyn valtion aluehallinnon on tarkoitus käynnistää toimintansa viimeistään vuonna 2026. Eräänä kokonaisuutena uudistuksessa kootaan valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä uuteen valtakunnalliseen virastoon. Samalla muodostetaan uudet alueelliset elinvoimakeskukset, jotka ottaisivat hoitaakseen vanhojen ELY-keskusten tehtävät lupa- ja valvontatehtäviä lukuun ottamatta.
Elinvoimakeskukset hoitavat jatkossa siis elinkeinoihin, työllisyyteen, maatalouteen, liikenteeseen, alueiden käytön edistämiseen, vesitalouteen, luonnon monimuotoisuuden suojelun ja vesien hyvän tilan edistämiseen sekä kalatalouteen liittyviä tehtäviä alueillaan. Niiden vastuulle voidaan jatkossa siirtää myös muita alueellisia kehittämis- ja rahoitustehtäviä.
Valitettavasti uusia elinvoimakeskuksia ei olisi tulossa kattavasti jokaiseen maakuntaan, vaan uudistuksen tavoitteena on myös toimintojen keskittäminen ja tätä kautta valitettavasti väistämättä myös valtion läsnäolon ja aluepolitiikan ja -kehittämisen työkalujen heikentyminen. Nyt ilmeisenä vaarana on useiden alueiden joutuminen katveeseen ja tätä kautta niiden elinvoimatyön ja edunvalvonnan edellytysten heikentyminen.
Aluehallinnon läsnäolo on erityisen tärkeää erityisolosuhteiden maakunnissa, kuten Pohjois-Karjalassa ja laajemmin koko Itä-Suomessa. Erityisesti tässä ajassa on ensiarvoisen tärkeää, että emme enää omin toimin heikennä alueiden elinvoimaa ja lisää alueiden välisiä eroja.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta tulevassa aluehallinnon uudistuksessa elinvoimakeskusten alueellinen kattavuus ja sitä myötä elinvoiman edistäminen turvataan yhtäläisesti koko maassa?