ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta Brysselissä 18.2.2026 tehdyn sopimuksen sekä lain, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.
Tulkintasopimus on luonteeltaan sekasopimus, ja tarkoituksena on, että unioni ja ne jäsenvaltiot, jotka katsovat sen aiheelliseksi, tulisivat sopimuksen osapuoliksi.
Tulkintasopimuksen tavoitteena on vahvistaa yhteisymmärrys siitä, että energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen investoijan ja sopimuspuolen välisten riitojen ratkaisua koskevia määräyksiä ei voida soveltaa Euroopan unionin sisäisten välitysmenettelyjen perustana.
Sopimus tulee voimaan 30 kalenteripäivän kuluttua päivästä, jona tallettaja vastaanottaa toisen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan. Sopimus on tältä osin tullut voimaan 25.6.2026. Kunkin sellaisen osapuolen osalta, joka ratifioi tai hyväksyy sopimuksen edellä mainitun voimaantulon jälkeen, sopimus tulee voimaan 30 kalenteripäivän kuluttua kyseisen osapuolen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettamispäivästä. Esitykseen sisältyvä, sopimuksen voimaansaattamista koskeva laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.
PERUSTELUT
1
Asian tausta ja valmistelu
1.1
Tausta
EU-tuomioistuin on vuonna 2018 antamassaan Achmea-ratkaisussa (C-284/16) linjannut, että kahden EU-jäsenvaltion välisen investointisuojasopimuksen mukainen välimiesoikeudessa tapahtuva riidanratkaisumenettely oli katsottava EU-oikeuden vastaiseksi. Vuonna 2021 antamassaan Komstroy-ratkaisussa (C-741/19) unionin tuomioistuin katsoi Achmea-ratkaisun mukaisesti, että energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen (SopS 35 ja 36/1998, jäljempänä myös ”energiaperuskirja”) 26 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisen välitystuomioistuimessa tapahtuvan riidanratkaisun on EU:n sisäisten riitojen osalta katsottava olevan EU-oikeuden vastaista.
Komstroy-tuomiosta huolimatta välitystuomioistuimet ovat edelleen pääasiassa hyväksyneet toimivallan ja antaneet tuomioita EU:n sisäisissä välitysmenettelyissä perustuen energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan 2 kohdan c alakohtaan. Tästä on katsottu seuraavan riski EU:n perussopimusten ja energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen välisestä ristiriidasta.
Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tekemällä energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen unioni ja kyseisen sopimuksen osapuolina olevat jäsenvaltiot ovat luoneet riitojen, joissa vastakkain ovat sijoittaja ja jäsenvaltio, ratkaisumekanismin, joka voi sulkea pois sen, että nämä riidat – vaikka ne voivat koskea unionin oikeuden tulkintaa tai soveltamista – ratkaistaan tavalla, joka takaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden. Tällaisella mahdollisuudella voidaan tuomioistuimen mukaan saattaa kyseenalaiseksi perussopimuksilla luodun oikeuden itsenäisyyden ja ominaisluonteen säilyttäminen. (Komstroy-ratkaisu, kohdat 60 ja 63).
Tällaisen perussopimusten ja energiaperuskirjan välisen ristiriidan riski olisi sen vuoksi poistettava. Kyseisen riskin poistamista on katsottu edistävän sopimuksen muodossa olevan kansainvälisen oikeuden välineen hyväksyminen, jossa vahvistetaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden yhteisymmärrys siitä, että energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artiklaa ei voida soveltaa EU:n sisäisten välitysmenettelyjen perustana.
1.2
Valmistelu
Sopimuksen valmistelu
Kansallinen valmistelu
Komissio antoi 5.10.2022 tiedonannon (COM(2022) 523 final) koskien esitystä jäsenvaltioiden, EU:n ja Euratomin keskinäisestä sopimuksesta energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen tulkinnasta (jäljempänä myös ”sopimus” ja ”tulkintasopimus”). Sopimuksella on tarkoitus vahvistaa EU-tuomioistuimen mukainen linjaus energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen tulkinnasta. Sopimusta valmisteltiin vuosina 2022–2024 useissa Euroopan komission järjestämissä asiantuntijakokouksissa, joissa jäsenvaltiot ovat olleet edustettuina virkamiestasolla.
Ehdotus neuvoston päätökseksi unionin irtisanoutumisesta energiaperuskirjasta tehdystä sopimuksesta, COM(2023) 447 final, Suositus neuvoston päätökseksi Euroopan atomienergiayhteisön energiaperuskirjasta tehdystä sopimuksesta irtisanoutumisen hyväksymisestä (COM(2023) 446 final).
Sopimuksen valmistelu ei kevään ja kesän 2023 aikana edennyt komission katsottua, että valmistelussa on perusteltua odottaa energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen uudistamiseen (ks. E 23/2019 vp ja U 118/2022 vp) ja sopimuksen irtisanomiseen (ks. U 47/2023 vp ja UJ 8/2024 vp) liittyvän EU-tason tilanteen selkeytymistä. Komissio on katsonut, että keskinäinen tulkintasopimus on korostetun tarpeellinen tilanteessa, jossa energiaperuskirjan muutoksia ja niiden sisältämää niin kutsuttua REIO-lauseketta ei hyväksytä. Kyseisellä REIO-lausekkeella sopimuksen soveltaminen sen kauttakultua, investointiriitojen ratkaisumenettelyä, valtioiden välistä riidan ratkaisua, sekä WTO:n ulkopuolisten kauppakumppaneiden kanssa käytävää kauppaa koskevien määräysten osalta rajattaisiin pois alueellisten taloudellisen yhteistyön järjestöjen sisällä. Käytännössä kyseinen lauseke poissulkisi sopimuksen soveltamisen kyseisiltä osin EU:n sisäisesti. Komissio totesi 7.7.2023 julkaisemissaan EU:n ja Euratomin irtisanoutumista energiaperuskirjasta tehdystä sopimuksesta koskeneissa päätös- ja suositusehdotuksissaanjatkavansa neuvotteluja keskinäisestä tulkintasopimuksesta.
Lausuma unionin tuomioistuimen asiassa Komstroy antaman tuomion oikeudellisista seurauksista ja yhteisymmärryksestä energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan soveltumattomuudesta EU:n sisäisten välimiesmenettelyjen perustaksi, EUVL L/2121, 6.8.2024.
Neuvottelut tulkintasopimuksesta saatettiin päätökseen pääneuvottelijatasolla 26.6.2024. Samanaikaisesti jäsenvaltiot (pl. Unkari) ja unioni allekirjoittivat poliittisluonteisen julistuksen EU-tuomioistuimen Komstroy-tuomion oikeudellisista seurauksista. Julistuksen sisältö vastaa pääosin tulkintasopimuksen neuvottelutulosta.Unkari antoi samana päivänä erillisen julistuksen, jonka mukaan energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen mukaista sijoittajan ja valtion välisten riitojen ratkaisua välitysmenettelyssä ei tulisi enää jatkossa soveltaa EU:n sisäisissä tapauksissa.
Komissio antoi 2.7.2024 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi tulkintasopimuksen hyväksymisestä unionin puolesta (COM(2024) 257 final). Euroopan talous- ja sosiaalikomitea antoi ehdotuksesta lausunnon 4.12.2024. Euroopan parlamentti hyväksyi kantansa ensimmäisessä käsittelyssä 18.6.2025, ja neuvosto hyväksyi parlamentin kannan 8.7.2025. Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös (EU) 2025/1904 energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä unionin puolesta annettiin 10.9.2025. Lisäksi komissio antoi 2.7.2024 ehdotuksen neuvoston päätökseksi sopimuksen hyväksymisestä Euroopan atomienergiayhteisön puolesta (COM(2024) 256 final). Ehdotuksen käsittely päättyi neuvostossa heinäkuussa 2024, eikä Euratomin ole tarkoitus tulla sopimuksen osapuoleksi.
Jäsenvaltiot (pl. Unkari) ja unioni allekirjoittivat tulkintasopimuksen Brysselissä 18.2.2026.Sopimus on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 27.3.2026 (EUVL L 2026/757), ja se on sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti tullut voimaan 25.6.2026 (EUVL 2026/1431).
Suomen neuvotteluvaltuuskunta sopimusneuvotteluihin tulkintasopimuksesta asetettiin valtioneuvoston yleisistunnossa 8.2.2024. Valtuuskunnassa olivat edustettuina työ- ja elinkeinoministeriö ja ulkoministeriö.
Eduskunnan osallistumis- ja tiedonsaantioikeudet on turvattu asian valmistelussa perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisesti seuraavin selvityksin: E 2/2023 vp, U 70/2023 vp, sekä U-jatkokirjeissä UJ 15/2024 vp ja UJ 18/2024 vp. Valtioneuvosto kannatti neuvottelujen aloittamista tulkintasopimuksesta, ja näki hyvänä, että useiden vuosien ajan ristiriitaisena pysynyttä kysymystä energiaperuskirjan EU:n sisäisestä soveltamisesta etenkin investointiriitojen ratkaisun osalta pyritään selventämään valtiosopimusoikeuden piiriin kuuluvalla instrumentilla.
Valtioneuvosto kiinnitti kuitenkin huomiota komission ehdotuksen mukaisen sopimusluonnoksen aineelliseen ulottuvuuteen. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että energiaperuskirjan mukainen välitysmenettely ei sovellu EU:n sisäisesti, ja ehdotetussa keskinäisessä tulkintasopimuksessa olisi puolestaan todettu, ettei energiaperuskirja kokonaisuudessaan sovellu tai ole soveltunut EU:n sisäisesti. Valtioneuvosto suhtautui kansainvälisen oikeuden, mukaan lukien energiaperuskirjan 16 artikla, sekä oikeusvarmuuden periaatteen valossa erittäin varauksellisesti sopimuskirjaukseen, jonka mukaan energiaperuskirja ei ole koskaan soveltunut EU:n sisäisissä suhteissa (U 70/2023 vp). Neuvottelujen aikana sopimustekstiä muutettiin vastaamaan lähemmin EU-tuomioistuimen tulkintaa siltä osin, että sopimus on rajattu koskemaan energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artiklan mukaisia välitysmenettelyjä.
Talousvaliokunta yhtyi asiassa valtioneuvoston kantaan (TaVL 25/2023 vp; U 70/2023 vp), ja eduskunnalla ei ole ollut huomauttamista valtioneuvoston toimintalinjaan.
Tulkintasopimusta koskevan julistuksen ja keskinäisen tulkintasopimuksen neuvottelutuloksen on keskeisiltä osin katsottu olevan Suomen kannan mukaisia, ja Suomi on katsonut, että se voi vahvistaa julistuksesta ja tulkintasopimuksesta saavutetun neuvottelutuloksen ja allekirjoittaa julistuksen (UJ 15/2024 vp) ja että tulkintasopimus voidaan hyväksyä unionin, Euratomin ja Suomen puolesta (UJ 18/2024 vp; SuVEK 77/2024 vp).
Eduskunnan hyväksymisen jälkeen sopimuksen hyväksymisestä päättäisi myös valtioneuvoston yleisistunto.
Valtioneuvosto myönsi 20.11.2025 valtuudet allekirjoittaa tulkintasopimus Suomen puolesta. Tulkintasopimuksessa on kysymys sellaisesta unionin asioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavasta asiasta, joka kuuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin ja VNOS 3 §:n 9 kohdan mukaisesti valtioneuvoston toimivaltaan. Sopimus tehdään EU:n puitteissa ja sen tarkoituksena on vahvistaa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen tulkinta energiaperuskirjan 26 artiklasta. Tästä syystä allekirjoitusvaltuudet myönsi valtioneuvoston yleisistunto.Suomi allekirjoitti tulkintasopimuksen samaan aikaan EU:n ja muiden jäsenvaltioiden (pl. Unkari) kanssa Brysselissä 18.2.2026.
Hallituksen esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä ja ulkoministeriössä.
Hallituksen esityksen luonnos oli lausuntokierroksella 13.8.–10.9.2026. Lausuntoaika oli normaalista poiketen vain neljä viikkoa esityksen ollessa sisällöltään ja laajuudeltaan suppea ja sen keskeisen sisällön ollessa helposti omaksuttavissa.
TEM031:00/2026
Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella.
2
Sopimuksen tavoitteet
Tulkintasopimuksen tavoitteena on vahvistaa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen energiaperuskirjaa koskeva tulkinta, jonka mukaan kyseisen sopimuksen sijoittajan ja sopimuspuolen välisten riitojen ratkaisua koskevaa 26 artiklaa ei voida eikä ole koskaan voitu käyttää oikeusperustana EU:n sisäisille välitysmenettelyille, joissa yhden unionin jäsenmaan sijoittaja aloittaa riidan toista jäsenmaata vastaan.
Tavoitteena on myös vahvistaa tulkinta siitä, ettei energiaperuskirjan 47 artiklaa, jonka mukaan sopimuksen määräyksiä sovelletaan muiden sopimuspuolten sijoittajien sopimuspuolen alueella toteuttamiin sijoituksiin tai irtisanovan sopimuspuolen sijoittajan muiden sopimuspuolten alueella toteuttamiin sijoituksiin 20 vuoden ajan alkaen ajankohdasta, jona sopimuspuolen sopimuksen irtisanominen tulee voimaan, voida soveltaa EU:n sisäisiin välitysmenettelyihin.
3
Keskeiset ehdotukset
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta Brysselissä 18.2.2026 tehdyn sopimuksen. Esitys sisältää ehdotuksen niin sanotuksi blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.
Energiaperuskirjaa koskevan tulkintasopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset olisivat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. Sopimuksen muiden kuin lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
Lain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
4
Esityksen vaikutukset
Tulkintasopimus tuo oikeusvarmuutta ja ennakoitavuutta suhteessa energiaperuskirjan 26 artiklan mukaisen sijoittajan ja sopimuspuolen välisen välitysmenettelyn soveltumattomuudesta yhden unionin jäsenvaltion sijoittajan ja toisen unionin jäsenvaltion välisiin riitoihin. Sopimuksella vahvistettaisiin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen tulkinta, eikä sillä näin ollen muutettaisi jo olemassa olevaa oikeustilaa.
EU:n sisäisiin investointeihin soveltuu EU-oikeuteen sisältyvä investointeja suojaava sääntely, jolloin kyse on pitkälti EU:n perusvapauksien, erityisesti sijoittautumisvapauden ja pääoman vapaan liikkuvuuden soveltamisesta. Lisäksi perusoikeuksien suoja sekä unionin oikeuden yleiset oikeusperiaatteet ovat tältä osin relevantteja. Jäsenvaltioiden tulee myös EU-oikeudellisten velvoitteiden mukaisesti varmistaa tuomioistuintensa antama tehokas oikeussuoja.
Sopimusmuutokset tulevat voimaan ne ratifioineiden tai hyväksyneiden sopimuspuolten välillä 90. päivänä sen jälkeen, kun vähintään kolme neljännestä sopimuspuolista on tallettanut ratifiointi- ja hyväksymisasiakirjat tallettajan huostaan. Kaikkien muiden sopimuspuolten osalta muutokset astuvat voimaan 90. päivänä sen jälkeen, kun mainittu sopimuspuoli on tallettanut muutoksia koskevat ratifiointi- tai hyväksymisasiakirjansa. Energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen uudistaminen koskee myös määräyksiä, joiden voidaan katsoa kuuluvan lainsäädännön alaan (U 47/2023 vp). Sopimusuudistuksen väliaikainen soveltaminen edellyttäisi näin ollen eduskunnan hyväksyntää. Suomi on toimittanut Euroopan Energiaperuskirjan sihteeristölle ilmoituksen sopimusmuutoksen väliaikaisen soveltamisen ulkopuolelle jättäytymisestä.
Uudistettuun energiaperuskirjaan sisältyy määräys, jonka mukaan sopimuksen soveltaminen sen kauttakultua, investointiriitojen ratkaisumenettelyä, valtioiden välistä riidan ratkaisua, sekä WTO:n ulkopuolisten kauppakumppaneiden kanssa käytävää kauppaa koskevien määräysten osalta rajataan pois alueellisten taloudellisen yhteistyön järjestöjen sisällä (REIO-lauseke). Tulkintasopimus on näin ollen linjassa uudistetun energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen kanssa. Euroopan energiaperuskirjaa käsittelevä konferenssi hyväksyi 3.12.2024 sopimuksen uudistuksen. Uudistukseen sitoutuminen kansallisesti edellyttää sopimuksen ratifiointia.
Sopimuksella ei ole suoria vaikutuksia valtion talousarvioon eikä viranomaisten toimintaan.
5
Lausuntopalaute
Hallituksen esityksen luonnos oli lausuntokierroksella 13.8.-10.9.2026. Lausuntoaika oli normaalista poiketen vain neljä viikkoa esityksen ollessa sisällöltään ja laajuudeltaan suppea ja sen keskeisen sisällön ollessa helposti omaksuttavissa.
Hallituksen esityksen luonnokseen vastaanotettiin yksi lausunto, jossa ulkoministeriö totesi, että se on osallistunut asian valmisteluun ja tukee tulkintasopimuksen tavoitetta sekä luonnosta hallituksen esitykseksi.
6
Sopimuksen määräykset ja niiden suhde Suomen lainsäädäntöön
Tulkintasopimuksen johdannossa vahvistetaan unionin tuomioistuimen Komstroy-tuomioon (C-741/19) sekä EU-oikeuden etusijaperiaatteeseen perustuva jäsenvaltioiden ja unionin tulkinta energiaperuskirjaa koskevasta sopimuksesta. Tulkinnan mukaan energiaperuskirja koskevan sopimuksen 26 artikla ei voi, eikä ole voinut toimia EU:n sisäisen välitysmenettelyn perustana. Vastaavasti energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 47 artiklan 3 kohdan mukaista raukeamislauseketta ei voida soveltaa EU:n sisäisiin välitysmenettelyihin. Kyseinen tulkinta ei kuitenkaan rajoita energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen muiden määräysten tulkintaa ja soveltamista siltä osin kuin ne koskevat EU:n sisäisiä suhteita. Tulkintasopimuksen johdannossa todetaan lisäksi, että riidan osapuoli voi halutessaan aina kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattaa jonkin tulkintasopimuksen sopimuspuolen ja toisen sopimuspuolen investoijan väliset riidat toimivaltaisten tuomioistuinten tai hallintotuomioistuinten ratkaistavaksi, jollei riidoissa päästä sovintoratkaisuun. Kyseinen oikeus taataan muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistetuilla yleisillä oikeusperiaatteilla ja perusoikeuksien kunnioittamisella.
Tulkintasopimuksen 1 jakso (artiklat 1 ja 2) sisältää sopimuksen määritelmät ja määräykset yhteisymmärryksestä energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan soveltumattomuudesta EU:n sisäisten välitysmenettelyjen perustaksi.
Tulkintasopimuksen 1 artikla sisältää sopimuksessa käytettävät määritelmät. Artiklassa määrätään, mitä tarkoitetaan energiaperuskirjaa koskevalla sopimuksella, EU:n sisäisillä suhteilla ja EU:n sisäisellä välitysmenettelyllä.
”Energiaperuskirjaa koskevalla sopimuksella” tarkoitetaan Lissabonissa 17 päivänä joulukuuta 1994 allekirjoitettua sopimusta Euroopan energiaperuskirjasta, joka hyväksyttiin Euroopan yhteisöjen puolesta 23 päivänä syyskuuta 1997 tehdyllä päätöksellä 98/181/EY, EHTY, Euratom, sellaisena kuin se on kulloinkin mahdollisesti muutettuna. ”EU:n sisäisillä suhteilla” tarkoitetaan jäsenvaltioiden välisiä tai jonkin jäsenvaltion ja Euroopan unionin välisiä suhteita. ”EU:n sisäisellä välitysmenettelyllä” taas tarkoitetaan mitä tahansa energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artiklan nojalla välitysoikeudessa vireille pantua menettelyä sellaisen riidan ratkaisemiseksi, jossa ovat asianosaisina yhtäältä jonkin jäsenvaltion investoija ja toisaalta jokin toinen jäsenvaltio tai Euroopan unioni. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan sopimuksen määritelmät, jotka koskevat lainsäädännön alaan kuuluvia asioita vaikuttavat välillisesti lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp; PeVL 24/2001 vp).
Tulkintasopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti osapuolet vahvistavat selkeyden vuoksi, että ne ovat yhtä mieltä energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta ja että niiden mukaan kyseisen sopimuksen 26 artiklaa ei voida eikä ole koskaan voitu käyttää oikeusperustana EU:n sisäisille välitysmenettelyille. Artiklan mukaan esitetty yhteisymmärrys perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintaan, jonka mukaan energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artiklaa ei sovelleta eikä sitä olisi koskaan pitänyt soveltaa EU:n sisäisten välitysmenettelyjen perustana, sekä Lissabonin sopimuksen hyväksyneen hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa N:o 17 mainittuun unionin oikeuden ensisijaisuuteen kansainvälisen oikeuden sääntönä, jolla säännellään normiristiriitoja niiden keskinäisissä suhteissa, minkä vuoksi energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaa ei missään tapauksessa voida eikä ole koskaan voitu soveltaa EU:n sisäisten välitysmenettelyjen perustana.
Tulkintasopimuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti osapuolet vahvistavat selkeyden vuoksi olevansa yhtä mieltä siitä, ettei energiaperuskirjan 47 artiklan 3 kohdan mukaista niin sanottua raukeamislauseketta voida eikä sitä olisi koskaan voitu laajentaa koskemaan EU:n sisäisiä välitysmenettelyitä. Raukeamislausekkeen mukaan sopimuksen määräyksiä sovelletaan muiden sopimuspuolten sijoittajien sopimuspuolen alueella toteuttamiin sijoituksiin tai irtisanovan sopimuspuolen sijoittajien muiden sopimuspuolten alueella toteuttamiin sijoituksiin 20 vuoden ajan alkaen ajankohdasta, jona sopimuspuolen sopimuksen irtisanominen tulee voimaan.
Tulkintasopimuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaan osapuolet toteavat selkeyden vuoksi olevansa yhtä mieltä siitä, että sopimuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa esitetyn yhteisymmärryksen mukaisesti ja sitä rajoittamatta energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaa ei sovelleta EU:n sisäisten välitysmenettelyjen perustana ja että energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 47 artiklan 3 kohdalla ei ole oikeusvaikutuksia EU:n sisäisissä suhteissa.
Tulkintasopimuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti osapuolet vahvistavat, ettei kyseinen tulkinta rajoita energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen muiden määräysten tulkintaa ja soveltamista siltä osin kuin ne koskevat EU:n sisäisiä suhteita.
Tulkintasopimuksen edellä kuvattujen määräysten tarkoituksena ei olisi muodollisesti muuttaa energiaperuskirjan määräyksiä, vaan ne tulisi huomioida energiaperuskirjan tulkinnassa. Tulkintasopimus koskisi kuitenkin sellaisen sopimuksen, joka sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, soveltamisalan laajuutta. Näin ollen se koskisi Suomen kansainvälisten velvoitteiden laajuutta, ja määräyksille vaaditaan siten eduskunnan hyväksyminen. Asiaa on selostettu tarkemmin esityksen jaksossa 10.1 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus.
Tulkintasopimuksen 2 jakso (artiklat 3–7) sisältää sopimuksen loppumääräykset. Sopimuksen 3 artiklan mukaan Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri toimii sopimuksen tallettaja, ja huolehtii tallettajalle kuuluvista tehtävistä kuten ilmoituksista osapuolille sekä sopimuksen rekisteröinnistä Yhdistyneiden kansakuntien sihteeristöön Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaisesti. Sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimukseen ei voi tehdä varaumia. Sopimuksen 5 artiklan mukaan sopimus on ratifioiva tai hyväksyttävä, ja ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa talletetaan tallettajan huostaan. Sopimuksen 6 artikla sisältää sopimuksen voimaantuloa koskevan määräyksen ja 7 artiklassa määrätään sopimuksen todistusvoimaisista kielistä.
7
Lakia alemman asteinen sääntely
Ehdotetun lain 2 §:ssä säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta, jonka mukaan sopimuksen muiden kuin lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
8
Voimaantulo
Tulkintasopimus tulee sen 6 artiklan mukaisesti voimaan 30 kalenteripäivän kuluttua päivästä, jona tallettaja vastaanottaa toisen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan. Sopimus on tältä osin tullut voimaan 25.6.2026 (EUVL 2026/1431). Kunkin sellaisen osapuolen osalta, joka ratifioi tai hyväksyy sopimuksen tämän jälkeen, sopimus tulee voimaan 30 kalenteripäivän kuluttua kyseisen osapuolen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettamispäivästä.
Esitykseen sisältyvä laki ehdotetaan tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.
9
Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumus
Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 59 §:n 1 momentin mukaan, jos valtiosopimus tai muu kansainvälinen velvoite, johon Suomi sitoutuu, sisältää määräyksen itsehallintolain mukaan maakunnan toimivaltaan kuuluvassa asiassa, maakuntapäivien on, jotta määräys tulisi voimaan maakunnassa, hyväksyttävä säädös, jolla määräys saatetaan voimaan.
Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n 8 kohdan mukaan maakunnan lainsäädäntövaltaan lukeutuu oikeus säännellä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastusta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan. Näin ollen voidaan katsoa, että energiaperuskirjan pakkolunastusta koskevaan artiklaan sisältyy määräyksiä, jotka kuuluisivat itsehallintolain mukaan Ahvenanmaan lainsäädäntövaltaan. Energiaperuskirjan kansallisen ratifioinnin yhteydessä on katsottu, ettei se sisällä Ahvenanmaan itsehallintolain kanssa ristiriitaisia säännöksiä (HE 46/1997 vp). Energiaperuskirjan voimaantulolle Ahvenanmaan maakunnassa pyydettiin kuitenkin Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyminen.
Tältä osin on huomattava, että tulkintasopimus ei muuttaisi energiaperuskirjan aineellista sisältöä vaan koskisi sen soveltamisalan laajuutta siltä osin, että sen tarkoituksena on vahvistaa yhteisymmärrys siitä, että energiaperuskirjan 26 artiklaa ei voida soveltaa EU:n sisäisten välitysmenettelyjen perustana. Tulkintasopimus ei siten aineellisen sisältönsä puolesta sisällä maakunnan toimivaltaan kuuluvia määräyksiä, joten sopimuksen voimaansaattamissäädökselle ei ole tarpeen pyytää Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntää itsehallintolain 59 §:n 1 momentin mukaisesti.
10
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
10.1
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Perustuslain 93 §:n 2 momentin nojalla valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä (PeVL 49/2001 vp).
Eduskunta hyväksyy perustuslain 94 §:n mukaan sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, jos 1) määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun oikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 4) määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomen lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp).
Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisen laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen hyväksymisen yhteydessä hyväksyttiin yhteinen tulkintaväline, joka on luonteeltaan Wienin yleissopimuksen 31 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen asiakirja, jonka yksi tai useampi osapuoli on tehnyt valtiosopimuksen tekemisen yhteydessä, ja jonka muut osapuolet ovat hyväksyneet valtiosopimusta koskevana asiakirjana. Tällainen asiakirja on Wienin yleissopimuksen 31 artiklan 1 ja 2 kohtien mukaan huomioitava osana valtiosopimuksen yhteyttä, jossa sopimukselle käytetyille sanonnoille annetaan niiden tavallinen merkitys. Perustuslakivaliokunta katsoi asiasta antamassaan lausunnossa, että eduskunnan suostumus on tarpeen myös tulkitsevalle välineelle niiltä osin kuin se koskee Suomen toimivaltaan kuuluvia sopimusmääräyksiä. Perustuslakivaliokunta katsoi tulkitsevalla välineellä olevan hallituksen esityksenkin mukaan osaltaan merkitystä lainsäädännön alaan selvästi kuuluvan kansallisen sääntelyoikeuden määräytymisen kannalta. Perustuslakivaliokunta katsoi, että välineellä on vaikutusta myös arvioitaessa sääntelyoikeutta jäsenvaltion täysivaltaisuuden kannalta, ja siksi suostumus myös tulkitsevalle välineelle katsottiin tarpeelliseksi (PeVL 61/2017 vp).
Ehdotetun tulkintasopimuksen tarkoituksena ei olisi muodollisesti muuttaa energiaperuskirjan määräyksiä, vaan se tulisi huomioida energiaperuskirjan tulkinnassa ja soveltamisessa. Ehdotettu tulkintasopimus koskisi kuitenkin sellaisen sopimuksen, joka sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, soveltamisalan laajuutta. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan, jos sopimuksen käsitteiden määritelmiä ja soveltamisalaa koskevat määräykset koskevat lainsäädännön alaan kuuluvia asioita, ne vaikuttavat välillisesti näiden lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp; PeVL 24/2001 vp). Koska tulkintasopimus koskee sellaisen sopimuksen, joka sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, soveltamisalan laajuutta, tulkintasopimuksen 2 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Tulkintasopimuksen 1 artiklan käsitteiden määritelmiä koskevat määräykset kuuluvat edellä mainituin perustein myös lainsäädännön alaan.
Lausunto 2/15, EU:C:2017:376, 293 kohta.
Eduskunta hyväksyy vakiintuneen käytännön mukaan sekasopimuksen luonteisen kansainvälisen sopimuksen vain siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan (esim. PeVL 6/2001 vp, s. 3, PeVL 31/2001 vp, s. 3, PeVL 16/2004 vp, s. 2–3, PeVL 24/2004 vp). Tulkintasopimus koskee energiaperuskirjan tulkintaa ja soveltamista, ja EU:n ja jäsenvaltioiden (pl. Unkari) on tarkoitus tulla sopimuksen osapuoliksi, eli kyseessä olisi luonteeltaan sekasopimus. Tulkintasopimuksen tavoitteena on vahvistaa yhteisymmärrys siitä, että energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artiklaa ei voida soveltaa EU:n sisäisten välitysmenettelyjen perustana. Energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen kattamat alat kuuluvat suurelta osin unionin kauppapolitiikan soveltamisalaan, sellaisena kuin se on määritelty SEUT 207 artiklan 1 kohdassa, ja näin ollen SEUT 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Energiaperuskirja sisältää kuitenkin myös sijoittajien ja valtion väliseen riitojenratkaisuun liittyviä määräyksiä sekä näihin liittyviä institutionaalisia määräyksiä, jotka kuuluvat jaettuun toimivaltaan, jota EU ei ole käyttänyt ja siten ne kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. EU-tuomioistuimen lausunnossa 2/15 EU:n ja Singaporen välisestä vapaakauppasopimuksesta on tältä osin vahvistettu, että sijoittajan ja valtion välistä riitojen ratkaisua koskevat määräykset eivät kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan vaan unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan.
Ks. erityisesti tuomio 2.9.2021, Komstroy, C-741/19, ECLI:EU:C:2021:655 ja tuomio 6.3.2018, Achmea, C-284/16, ECLI:EU:C:2018:158.
Energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artikla koskee investoijan ja sopimuspuolen välisten riitojen ratkaisua, joten sen määräykset kuuluvat edellä esitetysti lähtökohtaisesti jaettuun toimivaltaan. EU-tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että energiaperuskirjan määräykset sijoittajien ja valtioiden välisestä riidanratkaisusta eivät ole yhteensopivia EU-oikeuden kanssa silloin kuin niitä sovelletaan EU:n sisäisiin tilanteisiin.Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että määräykset eivät kuuluisi jaettuun toimivaltaan. Koska tulkintasopimus koskee energiaperuskirjan 26 artiklan tulkintaa ja soveltamista, ja tulkintasopimuksen muut määräykset ovat tämän osalta liitännäisiä, ei tulkintasopimus kuulu miltään osin EU:n yksinomaiseen toimivaltaan. Suomella on siten toimivaltaa kaikkien tulkintasopimuksen määräysten osalta, joten eduskunnan esitetään hyväksyvän sopimuksen kokonaisuudessaan.
Perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Valtioneuvoston yleisistunto käsittelee ja ratkaisee valtioneuvoston ohjesäännön (VNOS) 3 §:n 9 kohdassa mainitut EU:ssa päätettävät asiat sekä niihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettaviin asioihin liittyvät toimenpiteet, jos ne edellyttävät valtioneuvoston päätöstä. Tulkintasopimuksessa on kysymys sellaisesta unionin asioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavasta asiasta, joka kuuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin ja VNOS 3 §:n 9 kohdan mukaisesti valtioneuvoston toimivaltaan. Sopimus tehdään EU:n puitteissa ja sen tarkoituksena on vahvistaa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen tulkinta energiaperuskirjan 26 artiklasta. Tästä seuraa, että sopimuksen allekirjoitusvaltuuksien myöntämisestä päätti valtioneuvoston yleisistunto ja eduskunnan hyväksymisen jälkeen myös sopimuksen hyväksymisestä päättää valtioneuvoston yleisistunto tasavallan presidentin sijasta.
10.2
Käsittelyjärjestys
Koska sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, sopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
1. ponsi
Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että eduskunta hyväksyisi energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta Brysselissä 18.02.2026 tehdyn sopimuksen.
2. ponsi
Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Sopimusteksti
| SOPIMUS ENERGIAPERUSKIRJAA KOSKEVAN SOPIMUKSEN TULKINNASTA JA SOVELTAMISESTA BELGIAN KUNINGASKUNTA,BULGARIAN TASAVALTA,TŠEKIN TASAVALTA,TANSKAN KUNINGASKUNTA,SAKSAN LIITTOTASAVALTA,VIRON TASAVALTA,IRLANTI,HELLEENIEN TASAVALTA,ESPANJAN KUNINGASKUNTA,RANSKAN TASAVALTA,KROATIAN TASAVALTA,ITALIAN TASAVALTA,KYPROKSEN TASAVALTA,LATVIAN TASAVALTA,LIETTUAN TASAVALTA,LUXEMBURGIN SUURHERTTUAKUNTA,MALTAN TASAVALTA,ALANKOMAIDEN KUNINGASKUNTA,ITÄVALLAN TASAVALTA,PUOLAN TASAVALTA,PORTUGALIN TASAVALTA,ROMANIA,SLOVENIAN TASAVALTA,SLOVAKIAN TASAVALTA,SUOMEN TASAVALTA,RUOTSIN KUNINGASKUNTA ja EUROOPAN UNIONI,jäljempänä yhdessä ’osapuolet’, jotka OTTAVAT HUOMIOON energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen, joka allekirjoitettiin Lissabonissa 17 päivänä joulukuuta 1994 (1) ja hyväksyttiin Euroopan yhteisöjen puolesta 23 päivänä syyskuuta 1997 tehdyllä neuvoston ja komission päätöksellä 98/181/EY, EHTY, Euratom (2), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna,OTTAVAT HUOMIOON kansainvälisen tapaoikeuden säännöt, jotka on kodifioitu Wienissä 23 päivänä toukokuuta 1969 tehdyssä valtiosopimusoikeutta koskevassa Wienin yleissopimuksessa,KATSOVAT, että energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 1 artiklan 3 alakohdassa tarkoitetun alueellisen taloudellisen yhdentymisen järjestön jäsenet ilmaisevat täten yhteisymmärryksen sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta keskinäisissä suhteissaan,PALAUTTAVAT MIELEEN, että energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen irtisanominen ei vaikuta kyseisessä sopimuksessa tarkoitetun alueellisen taloudellisen yhdentymisen järjestön kokoonpanoon eikä sulje pois halua ilmaista yhteisymmärrystä kyseisen sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta niin kauan kuin sillä voidaan katsoa olevan oikeusvaikutuksia kyseisen sopimuksen irtisanoneen osapuolen osalta ja erityisesti energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 47 artiklan 3 kohdan osalta,OTTAVAT HUOMIOON Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU), Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) sekä Euroopan unionin oikeuden yleiset periaatteet,KATSOVAT, että tähän sopimukseen sisältyvät viittaukset Euroopan unioniin on ymmärrettävä viittauksina myös sen edeltäjään, Euroopan talousyhteisöön ja myöhemmin Euroopan yhteisöön, kunnes Euroopan unioni korvasi jälkimmäisen,PALAUTTAVAT MIELEEN, että Pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen oikeuskäytännön (3) ja Kansainvälisen tuomioistuimen oikeuskäytännön (4) mukaan oikeus antaa virallinen tulkinta oikeussäännöstä kuuluu kansainvälisen sopimuksen osalta kyseisen sopimuksen osapuolina oleville valtioille,PALAUTTAVAT MIELEEN, että Euroopan unionin jäsenvaltiot, jäljempänä ’jäsenvaltiot’, ovat antaneet Euroopan unionin tuomioistuimelle tällaisen oikeuden antaa sitova tulkinta unionin oikeudesta, kuten unionin tuomioistuin on selittänyt 30 päivänä toukokuuta 2006 asiassa C-459/03, komissio v. Irlanti (Mox Plant) (5), antamassaan tuomiossa, jossa se katsoi, että yksinomainen toimivalta tulkita ja soveltaa unionin oikeutta ulottuu sellaisten kansainvälisten sopimusten tulkintaan ja soveltamiseen, joiden osapuolia Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat, kun kyseessä on riitatapaus kahden jäsenvaltion välillä tai Euroopan unionin ja jäsenvaltion välillä,PALAUTTAVAT MIELEEN, että SEUT 344 artiklan mukaan jäsenvaltioilla ei ole oikeutta hakea ratkaisua riitaan, joka koskee perussopimusten tulkintaa tai soveltamista, millään muulla kuin perussopimuksissa määrätyllä tavalla,PALAUTTAVAT MIELEEN, että asiassa C-284/16, Achmea (6), 6 päivänä maaliskuuta 2018 antamassaan tuomiossa Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että SEUT 267 ja 344 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltioiden välisen kansainvälisen sopimuksen määräykselle, jonka mukaan jommankumman jäsenvaltion investoija voi toiseen jäsenvaltioon tehtyjä investointeja koskevan riidan yhteydessä käynnistää viimeksi mainittua jäsenvaltiota vastaan menettelyn välimiesoikeudessa, jonka toimivalta tämän jäsenvaltion on hyväksyttävä,PALAUTTAVAT MIELEEN Euroopan unionin toistuvasti esittämän kannan, jonka mukaan energiaperuskirjaa koskevaa sopimusta ei ole tarkoitus soveltaa EU:n sisäisissä suhteissa eikä Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden tarkoituksena ollut eikä voinut olla niin, että energiaperuskirjaa koskeva sopimus loisi niiden keskuudessa velvollisuuksia, koska siitä neuvoteltiin Euroopan unionin ulkoisen energiapolitiikan välineenä, jonka tarkoituksena on luoda puitteet energia-alan yhteistyölle kolmansien maiden kanssa, kun taas Euroopan unionin sisäinen energiapolitiikka koostuu yksityiskohtaisesta sääntelyjärjestelmästä, jonka tarkoituksena on luoda energian sisämarkkinat, joilla säännellään yksinomaan jäsenvaltioiden välisiä suhteita kyseisellä alalla,PALAUTTAVAT MIELEEN, että asiassa C-741/19, Moldovan tasavalta v. Komstroy (7), 2 päivänä syyskuuta 2021 antamassaan tuomiossa, jäljempänä ’Komstroy-tuomio’, joka vahvistettiin sen 16 päivänä kesäkuuta 2022 antamassa lausunnossa 1/20 (8), Euroopan unionin tuomioistuin katsoi, että energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan 2 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että sitä ei sovelleta riitoihin, joissa asianosaisina ovat jäsenvaltio ja toisen jäsenvaltion investoija ja jotka koskevat investointia, jonka jälkimmäinen on tehnyt ensin mainitussa jäsenvaltiossa,PALAUTTAVAT MIELEEN, että Komstroy-tuomion mukaista tulkintaa energiaperuskirjaa koskevasta sopimuksesta sovelletaan toimivaltaisen tuomioistuimen tulkintana ja kansainvälisen julkisoikeuden yleistä periaatetta noudattaen siitä lähtien, kun Euroopan yhteisöt ja niiden jäsenvaltiot ovat hyväksyneet energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen,KATSOVAT, että SEUT 267 ja 344 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan tulkinnalle, jonka mukaan yhtäältä jonkin jäsenvaltion investoijan ja toisaalta jonkin toisen jäsenvaltion tai Euroopan unionin väliset riidat voitaisiin ratkaista välitystuomioistuimessa, jäljempänä ’EU:n sisäinen välimiesmenettely’,KATSOVAT joka tapauksessa, että jos yhtäältä jonkin jäsenvaltion investoijan ja toisaalta jonkin toisen jäsenvaltion tai Euroopan unionin välisessä riidassa ei päästä sovintoratkaisuun, kyseisen riidan osapuoli voi aina halutessaan saattaa sen toimivaltaisten tuomioistuinten tai hallintotuomioistuinten ratkaistavaksi kansallisen oikeuden mukaisesti, mikä taataan muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistetuilla yleisillä oikeusperiaatteilla ja perusoikeuksien kunnioittamisella,OVAT YHTÄ MIELTÄ tässä sopimuksessa ilmaistusta yhteisymmärryksestä, jonka mukaan energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan kaltainen määräys ei näin ollen ole aiemmin voinut eikä voi nyt eikä tulevaisuudessakaan toimia oikeusperustana jonkin jäsenvaltion investoijan vireille panemalle välimiesmenettelylle, joka koskee investointeja toiseen jäsenvaltioon,TOISTAVAT Lissabonin sopimuksen hyväksyneen hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyn julistuksen N:o 17 Euroopan unionin oikeuden ensisijaisuudesta, jossa muistutetaan, että perussopimukset ja unionin niiden nojalla antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden ja että ensisijaisuuden periaate muodostaa lainvalintasäännön niiden keskinäisissä suhteissa,PALAUTTAVAT MIELEEN, että näin ollen normiristiriitojen ratkaisemiseksi voidaan EU:n sisäisissä suhteissa soveltaa kansainvälistä sopimusta, jonka jäsenvaltiot ovat tehneet kansainvälisen oikeuden nojalla, ainoastaan siltä osin kuin sen määräykset ovat yhteensopivia EU:n perussopimusten kanssa,KATSOVAT, että koska energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaa ei voida käyttää EU:n sisäisten välimiesmenettelyjen oikeusperustana, myöskään energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 47 artiklan 3 kohta ei voi koskea eikä sitä ole tarkoitus laajentaa koskemaan tällaisia menettelyitä,KATSOVAT, että koska energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaa ei voida soveltaa EU:n sisäisten välimiesmenettelyiden oikeusperustana, osapuolten, joita vireillä oleva välimiesmenettely koskee joko vastaajana tai investoijanjäsenvaltiona, olisi tehtävä yhteistyötä sen varmistamiseksi, että tämän sopimuksen olemassaolo saatetaan kyseisen välitystuomioistuimen tietoon, jotta voidaan tehdä asianmukainen päätelmä kyseisen tuomioistuimen toimivallan puuttumisesta,KATSOVAT lisäksi, että uusia EU:n sisäisiä välimiesmenettelyjä ei pitäisi panna vireille, ja OVAT YHTÄ MIELTÄ siitä, että jos välimiesmenettelyä koskeva ilmoitus kuitenkin annetaan, osapuolten, joita tällainen menettely koskee joko vastaajana tai investoijan jäsenvaltiona, olisi tehtävä yhteistyötä sen varmistamiseksi, että tämän sopimuksen olemassaolo saatetaan kyseisen välitystuomioistuimen tietoon, jolloin voidaan tehdä asianmukainen päätelmä siitä, että energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artikla ei voi toimia tällaisen menettelyn oikeusperustana,KATSOVAT kuitenkin, että EU:n sisäisiä investointeja koskevia sovintoja ja välitystuomioita, joita ei voida enää mitätöidä tai kumota ja joita on vapaaehtoisesti noudatettu tai jotka on pantu täytäntöön lopullisesti, ei pitäisi riitauttaa,PAHOITTELEVAT sitä, että välitystuomioita on jo annettu, niitä annetaan edelleen ja niitä voitaisiin edelleen antaa välimiesoikeuksissa Euroopan unionin oikeuden vastaisesti, myös sellaisena kuin se on ilmaistu Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, EU:n sisäisissä välimiesmenettelyissä, jotka on pantu vireille energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan nojalla,PAHOITTELEVAT myös sitä, että tällaiset välitystuomiot ovat täytäntöönpanomenettelyjen kohteena, myös kolmansissa maissa, että vireillä olevissa EU:n sisäisissä välimiesmenettelyissä, joiden väitetään perustuvan energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaan, välimiesoikeudet eivät katso, että niillä ei ole toimivaltaa ja tuomiovaltaa, ja että välityselimet jatkavat uusien välimiesmenettelyjen vireille panemista eivätkä hylkää niitä sillä perusteella, että niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat,KATSOVAT näin ollen, että on tarpeen toistaa nimenomaisesti ja yksiselitteisesti osapuolten johdonmukainen kanta sopimuksella, jossa vahvistetaan niiden yhteisymmärrys energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen, sellaisena kuin Euroopan unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, tulkinnasta ja soveltamisesta siltä osin kuin se koskee EU:n sisäisiä välimiesmenettelyjä,KATSOVAT, että Kansainvälisen tuomioistuimen 5 päivänä helmikuuta 1970 asiassa Barcelona Traction, Light and Power Company Limited (9) antaman tuomion mukaisesti ja kuten Euroopan unionin tuomioistuin on selittänyt Komstroy-tuomiossa, tietyillä energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen määräyksillä on tarkoitus säännellä kahdenvälisiä suhteita,KATSOVAT näin ollen, että tämä sopimus koskee ainoastaan osapuolten kahdenvälisiä suhteita ja siten myös energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen sopimuspuolten investoijien välisiä kahdenvälisiä suhteita ja että sen vuoksi tämä sopimus koskee ainoastaan niitä energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen sopimuspuolia, joihin sovelletaan Euroopan unionin oikeutta energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 1 artiklan 3 alakohdassa tarkoitettuina alueellisina taloudellisen yhdentymisen järjestöinä, eikä se vaikuta siihen, että muut energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen sopimuspuolet voivat käyttää kyseisen sopimuksen mukaisia oikeuksiaan tai täyttää sen mukaiset velvollisuutensa,PALAUTTAVAT MIELEEN, että osapuolet ovat ilmoittaneet energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen sopimuspuolille aikomuksestaan tehdä tämä sopimus,KATSOVAT, että osapuolet varmistavat tekemällä tämän sopimuksen ja Euroopan unionin oikeuden mukaisten oikeudellisten velvollisuuksiensa mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niiden oikeutta esittää tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan vaatimuksia sellaisten kustannusten osalta, joita niille aiheutuu vastaajina EU:n sisäisissä välimiesmenettelyissä, Komstroy-tuomion täysimääräisen ja tehokkaan noudattamisen, ja korostavat olemassa olevien välitystuomioiden täytäntöönpanokelvottomuuden ja välimiesoikeuksien velvollisuuden lopettaa välittömästi mahdollisesti vireillä olevat EU:n sisäiset välimiesmenettelyt ja välityselinten velvollisuuden olla panematta vireille uusia EU:n sisäisiä välimiesmenettelyjä niille Washingtonissa 18 päivänä maaliskuuta 1965 tehdyn valtioiden ja toisten valtioiden kansalaisten välisten sijoituksia koskevien riitaisuuksien ratkaisemisesta tehdyn yleissopimuksen, jäljempänä ’ICSID-yleissopimus’, 36 artiklan 3 kohdan ja Tukholman kauppakamarin välitysinstituutin, jäljempänä ’SCC’, välimiesmenettelysääntöjen 12 artiklan mukaisesti kuuluvien valtuuksien mukaisesti sekä välimiesoikeuksien velvollisuuden ilmoittaa, että millään EU:n sisäisellä välimiesmenettelyllä, joka niiden käsiteltäväksi pyritään saattamaan, ei ole oikeusperustaa,KATSOVAT, että tämä sopimus kattaa sellaiset energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaan perustuviin EU:n sisäisiin riitoihin liittyvät investoijan ja valtion väliset välimiesmenettelyt, joissa osapuolet ovat osallisina ja jotka toteutetaan minkä tahansa välimiesmenettely-yleissopimuksen tai säännöstön nojalla, mukaan lukien ICSID-yleissopimus ja ICSID:n välimiesmenettelysäännöt, SCC-välimiesmenettelysäännöt, Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunnan välimiesmenettelysäännöt ja tilapäinen välimiesmenettely, ja PITÄVÄT MIELESSÄ, että tämän sopimuksen määräykset eivät rajoita Euroopan komission tai jäsenvaltioiden oikeus saattaa asia Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi SEUT 258, 259 ja 260 artiklan perusteella,OVAT SOPINEET SEURAAVAA:1 JAKSO YHTEISYMMÄRRYS ENERGIAPERUSKIRJAA KOSKEVAN SOPIMUKSEN 26 ARTIKLAN SOVELTUMATTOMUUDESTA EU:N SISÄISTEN VÄLIMIESMENETTELYJEN PERUSTAKSI 1 artikla Määritelmät Tässä sopimuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:1) ’energiaperuskirjaa koskevalla sopimuksella’ tarkoitetaan Lissabonissa 17 päivänä joulukuuta 1994 allekirjoitettua sopimusta Euroopan energiaperuskirjasta, joka hyväksyttiin Euroopan yhteisöjen puolesta 23 päivänä syyskuuta 1997 tehdyllä päätöksellä 98/181/EY, EHTY, Euratom, sellaisena kuin se on kulloinkin mahdollisesti muutettuna;2) ’EU:n sisäisillä suhteilla’ tarkoitetaan jäsenvaltioiden välisiä tai jonkin jäsenvaltion ja Euroopan unionin välisiä suhteita;3) ’EU:n sisäisellä välimiesmenettelyllä’ tarkoitetaan mitä tahansa energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artiklan nojalla välimiesoikeudessa vireille pantua menettelyä sellaisen riidan ratkaisemiseksi, jossa ovat asianosaisina yhtäältä jonkin jäsenvaltion investoija ja toisaalta jokin toinen jäsenvaltio tai Euroopan unioni.2 artikla Yhteisymmärrys energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan tulkinnasta ja sen jatkuvasta soveltumattomuudesta sekä oikeusperustan puuttumisesta EU:n sisäisille välimiesmenettelyille 1. Osapuolet vahvistavat selkeyden vuoksi, että ne ovat yhtä mieltä energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta ja että niiden mukaan kyseisen sopimuksen 26 artiklaa ei voida eikä ole koskaan voitu käyttää oikeusperustana EU:n sisäisille välimiesmenettelyille.Ensimmäisessä alakohdassa esitetty yhteisymmärrys perustuu seuraaviin Euroopan unionin oikeuden tekijöihin:a) Euroopan unionin tuomioistuimen tulkinta, jonka mukaan energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 26 artiklaa ei sovelleta eikä sitä olisi koskaan pitänyt soveltaa EU:n sisäisten välimiesmenettelyjen perustana; ja b) Lissabonin sopimuksen hyväksyneen hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa N:o 17 mainittu unionin oikeuden ensisijaisuus kansainvälisen oikeuden sääntönä, jolla säännellään normiristiriitoja niiden keskinäisissä suhteissa, minkä vuoksi energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaa ei missään tapauksessa voida eikä ole koskaan voitu soveltaa EU:n sisäisten välimiesmenettelyjen perustana.2. Selkeyden vuoksi osapuolet vahvistavat olevansa yhtä mieltä siitä, että koska energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklan mukaiselle EU:n sisäiselle välimiesmenettelylle ei ole oikeusperustaa, energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 47 artiklan 3 kohtaa ei voida eikä sitä olisi koskaan voitu laajentaa koskemaan tällaisia menettelyjä. Energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 47 artiklan 3 kohdalla ei ole voinut olla oikeusvaikutuksia EU:n sisäisissä suhteissa, kun jokin jäsenvaltio on irtisanonut energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen ennen tämän sopimuksen tekemistä, eikä sillä ole oikeusvaikutuksia EU:n sisäisissä suhteissa, jos jokin osapuoli on myöhemmin irtisanonut energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen.3. Selkeyden vuoksi osapuolet toteavat olevansa yhtä mieltä siitä, että tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa esitetyn yhteisymmärryksen mukaisesti ja sitä rajoittamatta energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 26 artiklaa ei sovelleta EU:n sisäisten välimiesmenettelyjen perustana ja että energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 47 artiklan 3 kohdalla ei ole oikeusvaikutuksia EU:n sisäisissä suhteissa.4. Edellä olevilla 1–3 kohdalla ei rajoiteta energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen muiden määräysten tulkintaa ja soveltamista siltä osin kuin ne koskevat EU:n sisäisiä suhteita.2 JAKSO LOPPUMÄÄRÄYKSET 3 artikla Tallettaja 1. Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri on tämän sopimuksen tallettaja, jäljempänä ’tallettaja’.2. Tallettaja ilmoittaa osapuolille a) ratifioimis- tai hyväksymiskirjojen tallettamisesta 5 artiklan mukaisesti;b) tämän sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesta voimaantulopäivästä;c) tämän sopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaisesta voimaantulopäivästä kunkin osapuolen osalta.3. Tallettaja julkaisee sopimuksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ilmoittaa energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen tallettajalle ja energiaperuskirjan sihteeristölle sen hyväksymisestä ja voimaantulosta.4. Tallettaja kehottaa energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen tallettajaa ilmoittamaan tästä sopimuksesta muille energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen sopimuspuolille.5. Tallettaja kirjaa tämän sopimuksen Yhdistyneiden kansakuntien sihteeristöön Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaisesti sopimuksen tultua voimaan.4 artikla Varaumat Tähän sopimukseen ei voi tehdä varaumia.5 artikla Ratifiointi tai hyväksyminen Tämä sopimus on ratifioitava tai hyväksyttävä.Osapuolet tallettavat ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa tallettajan huostaan.6 artikla Voimaantulo 1. Tämä sopimus tulee voimaan 30 kalenteripäivän kuluttua päivästä, jona tallettaja vastaanottaa toisen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan.2. Kunkin sellaisen osapuolen osalta, joka ratifioi tai hyväksyy sopimuksen 1 kohdan mukaisen voimaantulon jälkeen, sopimus tulee voimaan 30 kalenteripäivän kuluttua kyseisen osapuolen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettamispäivästä.7 artikla Todistusvoimaiset asiakirjat Tämä sopimus, joka on laadittu yhtenä alkuperäisenä kappaleena bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, iirin, italian, kreikan, kroaatin, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kielellä, joista kukin teksti on yhtä todistusvoimainen, talletetaan tallettajan arkistoon. |
Allekirjoittajat
Lait
- Lakienergiaperuskirjaa koskevan sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta tehdystä sopimuksesta