Työeläkeindeksin palauttaminen takaisin palkkatasoindeksiksi

KANSALAISALOITE

395/2006 Kansalaisaloitteessa ehdotetaan työntekijän eläkelain () 98 §:n muuttamista siten, että maksussa oleva eläke tarkistetaan vuosittain tammikuun alusta lukien indeksillä (työeläkeindeksi), jota laskettaessa palkkatason muutoksen painokerroin on 1,0.

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Työeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden turvaaminen on ollut Suomessa eläkepolitiikan pitkän aikavälin tavoite. Se oli keskeinen tekijä myös valmisteltaessa vuonna 2005 ja 2017 voimaan tulleita eläkeuudistuksia. Vuoden 2017 uudistuksen tärkein tavoite oli pidentää työuria myöhentämällä vanhuuseläkkeelle siirtymistä väestön eliniän kasvaessa. Työurien pidentämistä pidettiin välttämättömänä väestön huoltosuhteen, julkisen talouden tasapainon sekä työeläkemaksuun kohdistuvan nousupaineen takia. Työeläkejärjestelmään hyväksyttyjen muutosten tavoitteena oli järjestelmän taloudellisen kestävyyden ja riittävän eläketason turvaaminen eri ikäluokille samoin kuin sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden varmistaminen.

Viimeisissä eläkeuudistuksissa järjestelmän rahoitukselliseen kestävyyteen liittyvät laskelmat ovat perustuneet muun muassa siihen, että työeläkkeitä tarkistetaan edelleen vuonna 1996 käyttöön otetulla työeläkeindeksillä.

Työeläkemenot ovat nopeasti kasvaneet, ja menojen suhde bruttokansantuotteeseen on noin puolitoistakertaistunut vuodesta 2000. Vuoden 2017 työeläkeuudistus pienentää eläkemenoa noin 2 prosenttia. Väestörakenteen muutoksen johdosta eläkemenot kuitenkin nousevat edelleen tulevina vuosina, koska eläkettä saavien määrä kasvaa ja eliniän noustessa eläkettä maksetaan aiempaa pidempään ja alkavat eläkkeet ovat myös aiempaa suurempia. Samaan aikaan työssäkäyvät ikäluokat pienenevät ja syntyvyys on aiempaa alhaisempaa. Heikko vanhushuoltosuhde tulee olemaan pysyvä ilmiö eikä vain suuriin ikäluokkiin liittyvä ohimenevä vaihe.

StVM 5/2015 vp

Valiokunta toteaa, että työeläkejärjestelmä rakentuu vuosikymmenten kuluessa ja eläkevastuiden kattaminen vaatii yli sukupolvien kestävän työn. Koska järjestelmään maksetaan koko työuran ajan maksuja, mutta etuuksia nostetaan vasta pitkän ajan kuluttua, luottamus järjestelmän kestävyyteen on keskeinen sen hyväksyttävyyden kannalta.

Eläkemaksua kerätään jatkuvasti, samalla kun eläkevastuuta kertyy. Työssä olevilta kerättävistä maksuista valtaosa (86 %) käytetään jo eläkkeellä olevien eläkkeiden maksuun ja osa rahastoidaan tulevia eläkkeitä varten. Rahastoinnin ja varoista saatavan sijoitustuoton avulla voidaan tasoittaa nousevista eläkemenoista maksuihin kohdistuvia nousupaineita ja myös eri sukupolvien maksurasitusta. Rahastoinnin tarkoitus on varautua tuleviin menoihin ja kohdentaa kustannustaakkaa myös siten, että jokainen työntekijä rahastoi jossain määrin myös itsestään syntyvää eläkevastuuta. Suomen järjestelmä perustuu siihen, että tuleva kustannusrasite katetaan vain osittain. Tällä hetkellä työeläkkeisiin rahastoidut varat kattavat noin 28 % tähän asti kertyneistä eläkevastuista.

Eurooppalaiset maat poikkeavat eläkerahastoinnissa toisistaan. Euroopassa on maita, joissa eläkkeitä ei rahastoida, ja maita, joissa eläkevastuut rahastoidaan täysimääräisesti, mikä luonnollisesti on rahoituksellisesti kestävintä. Joissakin maissa rahastointi hoidetaan kollektiivisesti, ja eräissä maissa se on yksilön omalla vastuulla. Erityisesti Etelä- ja Keski-Euroopan maissa, esimerkiksi Italiassa ja Saksassa eläkevaroja ei ole juuri kollektiivisesti rahastoitu vaan eläkemaksuja maksetaan sen mukaan, mitä eläkkeitä tulee maksuun. Tällainen järjestelmä on hyvin haavoittuva, ja työllisyyden laskiessa tarve eläke-etuuksien leikkaamiseen kasvaa.

Suomessa eläkevarat ovat tällä hetkellä noin 85 % suhteessa BKT:hen. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on tällä  varojen määrällä aivan  keskiarvon tuntumassa,  hieman sen alapuolella. OECD:n tilastojen mukaan Ruotsissa rahastoidut varat vuonna 2013 olivat 110 %, Tanskassa 175 %, Norjassa yli 200 %, Hollannissa 165 % ja Sveitsissä 125 % BKT:sta. Suomessa työeläkevaroja on tällä hetkellä lähes 190 miljardia euroa. Niistä valtaosa on kertynyt vasta 1990-luvun puolenvälin jälkeen. Suurin osa varoista on viimeisten 10—15 vuoden aikana työssä olleiden maksuilla ja niiden tuotoilla aikaansaatuja. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi jatkaa nykyisen kaltaista eläkkeiden rahastointia, jotta eläke-etuuksiin ei tarvitse tehdä heikennyksiä.

Rahastoitujen eläkevarojen sijoitustoiminnan tarkoituksena on se, että maksut voidaan vakauttaa alemmalle tasolle kuin mitä menot ovat. Kun eläkemenot lähivuosikymmeninä ovat pysyvästi suuremmat kuin mitä maksuilla saadaan kerätyksi, joudutaan varoja käyttämään eläkemenon ja maksutulon erotuksesta syntyvän vajeen paikkaamiseen. Indeksin muuttaminen pakottaisi käyttämään rahastoituja varoja enemmän, jolla olisi suora vaikutus saatuun tuottoon. Vaikka sijoitusten sääntelyä on uudistettu tuottohakuisempaan ja riskiä sallivampaan suuntaan eläkejärjestelmän kestävyyden turvaamiseksi, viimeisen 10 vuoden aikana sijoitusten keskimääräinen nettotuotto on ollut noin 3 prosenttia, mikä on myös seuraavan 10 vuoden tuotto-oletus.

Kansalaisaloitteessa ehdotettuun palkkatasoindeksiin siirtyminen tarkoittaisi paluuta indeksiin, joka otettiin käyttöön työeläkelain voimaantullessa vuonna 1962. Ansiotasoindeksistä luovuttiin vuonna 1977, koska se nosti eläkkeitä nopeammin kuin palkat nousivat. Eläkkeiden indeksiä muutettiin tuolloin nk. puoliväli-indeksiksi, jossa ansioiden muutoksen vaikutus oli 50 % ja kuluttajahintojen muutoksen paino 50 %. Tämä indeksi vastasi paremmin sopimuspalkkojen kehitystä.

Kun indeksiä uudestaan muutettiin vuonna 1996, taustalla vaikuttivat vahvasti työeläkejärjestelmän rahoitukselliseen kestävyyteen liittyvät tekijät. Tuolloin käyttöön otettiin nykyinen indeksi, jossa kuluttajahintojen muutoksen vaikutus on 80 % ja ansioiden muutoksen 20 %. Nykyinen indeksi, joka muuttuu pääosin suhteessa kuluttajahintoihin, säilyttää eläkkeen ostovoiman vähintään eläkkeelle siirtymisen tasoisena. Vuoden 2005 uudistuksessa indeksiä ei muutettu, mutta rahoituksellista tasapainoa vahvistettiin ottamalla käyttöön elinaikakerroin, jolla sopeutetaan alkavien eläkkeiden tasoa elinajan pidentymiseen.

Kansalaisaloitteen mukaan indeksimuutos lisäisi eläkemenoa vain marginaalisesti eikä menolisäys aiheuttaisi maksujen korotustarvetta, koska meno rahoitettaisiin rahastojen tuotoista. Arvio poikkeaa merkittävästi valtiovarainministeriön ja Eläketurvakeskuksen valiokunnalle esittämistä laskelmista. Niiden mukaan eläkemeno kasvaisi jo vuoteen 2030 mennessä 3 prosenttiyksikköä ja pitkällä aikavälillä 6 prosenttiyksikköä suhteessa työtulosummaan ja 2 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen.

Menon lisäys tulee rahoittaa joko käyttämällä rahastoituja eläkevaroja taikka nostamalla eläkemaksuja. Rahastoitujen eläkevarojen käyttö pienentäisi niistä saatavaa tuottoa ja vähitellen kuluttaisi rahastoidut varat loppuun ja pakottaisi nostamaan maksuja merkittävästi. Eläkemaksujen nosto kasvattaisi veroastetta ja lisäisi työn sivukuluja eli nostaisi työllistämiskynnystä. Maksujen nosto kohdistuisi työssäkäyviin ja erityisesti nuorempiin ikäluokkiin, joiden työuran aikainen maksurasitus nousisi. Indeksimuutos hyödyttäisi eniten 1940—1960-luvuilla syntyneitä. Valiokunta ei pidä hyväksyttävänä sälyttää nuorempien ikäluokkien harteille aiempaa suurempaa maksurasitusta.

Työeläkevarat ovat Suomessa osa julkista taloutta, koska monista muista maista poiketen Suomen julkiseen talouteen luetaan myös työeläkesektori. Valiokunta toteaa, että työeläkerahastoinnissa mahdollisesti tapahtuvat muutokset vaikuttavat suoraan Suomen rakenteelliseen jäämään. Euroopan unionin ns. finanssipoliittinen sopimus edellyttää maakohtaisen julkisen talouden rakenteellisen jäämän rajaamista kansallisesti siten, että julkisen talouden kestävyys voidaan varmistaa. Finanssipoliittinen sopimus asettaa keskipitkän aikavälin tavoitteeksi 0,5 prosentin rakenteellisen jäämän bruttokansantuotteesta.

Valtiovarainministeriön viimeisimmän arvion mukaan julkisen talouden kestävyysvaje on 3 % suhteessa BKT:hen. Eläkkeiden rahastointi, eläkevarojen hyvä tuotto ja eläkevarojen käyttö maksujen tasaamiseen vuosina 2020—2040 pienentävät julkisen talouden kestävyyteen kohdistuvia haasteita. Eläkevarojen käyttö puolestaan lisää julkisen talouden vajetta ja pakottaa joko laskemaan veroja tai tekemään julkiseen talouteen säästöjä.

Vuoden 2017 työeläkeuudistuksella kestävyysvajetta pystytään pienentämään noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Valtiovarainministeriön mukaan kansalaisaloite lisäisi julkisen talouden vajetta 1,7 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Aloitteen täysimääräinen vaikutus eläkemenoon näkyisi viiveellä eli vasta, kun tarkistuksia on tehty useampia ja kun alkavia eläkkeitä on alusta lähtien tarkistettu ansiotasoindeksillä.

Aloitteen mukaiseen indeksiin siirtyminen nostaisi pitkällä aikavälillä eläkkeitä 17 % ja lisäisi eläkeläisten käytettävissä olevia tuloja, joista osa ohjautuisi kulutukseen ja lisäisi kokonaistuotantoa ja työllisyyttä. Talouden elvyttäminen kasvattaisi palkkasummaa ja siitä saatavaa verotuloa ja eläkemaksutuloa. Dynaamiset vaikutukset eivät kuitenkaan toteutuisi kovin merkittävinä, koska eläkeläisväestöllä lisätulo ei kanavoidu yhtä suuressa määrin kulutukseen kuin esimerkiksi lapsiperheillä. Korkeammat eläkkeet tulisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin rahoittaa korottamalla eläkemaksuja, jolloin työn verotus kiristyisi, ellei tuloveroa laskettaisi. Se puolestaan johtaa muiden julkisten menojen karsimiseen.

Valiokunta jakaa kansalaisaloitteessa esitetyn huolen pienimmillä eläketuloilla elävien eläkeläisten asemasta. Eläkeläisten pienituloisuus on erityisen yleistä työkyvyttömyyseläkettä saavien, alle 55-vuotiaiden ja yksinasuvien vanhuseläkettä saavien eläkeläisten keskuudessa. Eläkeläisnaisten pienituloisuusaste on hieman korkeampaa kuin miesten. Köyhyys kasautuu erityisesti vanhimmille, yli 75-vuotiaille yksinasuville naisille, joilla työeläkkeet ovat pieniä ja joiden pääasiallisena eläketulona on kansan- tai takuueläke. Vaikka pienituloisuus ei eläkeläisten keskuudessa ole sen yleisempää kuin muissa väestöryhmissä ja vaikka Eläketurvakeskuksen tammikuussa 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan eläkeläisten taloudellinen asema suhteessa palkansaajiin on pysynyt ennallaan tarkastelujaksolla 1995—2015, Suomen noin 1,4 miljoonasta eläkkeensaajasta lähes 200 000 elää EU:ssa käytetyn köyhyysrajan alapuolella.

Indeksin muuttaminen kasvattaisi merkittävämmin suuria eläkkeitä. Pientä työeläkettä saaville työeläkeindeksin muutoksella ei lyhyellä aikavälillä olisi sanottavaa vaikutusta, koska pienet työeläkkeet nousisivat aluksi euromääräisesti hyvin vähän. Kun pienituloisten eläkeläisten tulot muodostuvat pääosin kansaeläkkeestä ja muista sosiaalietuuksista, he eivät juuri hyötyisi indeksin muutoksesta. Keskituloisilla eläkeläisillä tulot muodostuvat pääosin työeläkkeestä ja suurituloisilla puolestaan työeläkkeestä ja pääomatuloista. Näin indeksinmuutoksen hyöty kanavoituisi enemmän keski- ja suurituloisille. Valiokunnan näkemyksen mukaan vaikeimmassa asemassa olevien eläkeläisten asemaa parannetaan tehokkaimmin nostamalla kansaneläkettä tai takuueläkettä. Pelkästään pientä työeläkettä saavien asemaa parannetaan tehokkaammin muilla toimilla, kuten huolehtimalla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen sekä lääkkeiden ja matkakustannusten omavastuiden kohtuullisuudesta sekä riittävästä asumisen tuesta.

Eläkkeiden rahastoinnista

Siirtyminen ansiotasoindeksiin

Vaikutus julkiseen talouteen

Eläkeläisten pienituloisuus

VASTALAUSE 1

Perustelut

Yhdymme valiokunnan mietintöön muuten, mutta katsomme, ettei siinä puututa riittävästi eläkeläisköyhyyteen ja pienituloisten eläkeläisten toimeentulon turvaamiseen. Eläkeläisköyhyys ja pienituloisuus on tunnistettava ja eläkeläisten aseman helpottamiseksi tarvitaan ratkaisuja, joilla kohtuullinen toimeentulo voidaan turvata.

Eläkkeensaajien toimeentulo vaihtelee paljon yksilöllisten elämäntilanteiden mukaan. Monilla eläkeläisillä takuueläke tai kansaneläke ja pieni työeläke eivät riitä turvaamaan toimeentuloa, vaan on turvauduttava asumistukeen tai jopa toimeentulotukeen päivittäisen arjen, asumiskulujen, sote-palveluiden ja lääkkeiden kattamiseksi. Pienituloisuus on ongelmana siitä huolimatta, että keskiarvoista kehitystä tarkasteltaessa nähdään, että eläkeläisten toimeentulo on kehittynyt 20 viime vuoden aikana myönteisesti (Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995—2015. Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 1/2017). Tämä on seurausta nykyisen työeläkejärjestelmän täysistä karttumisajoista sekä työurien pidentymisestä. Se on seurausta myös siitä, että vanhuuseläkkeellä olevien joukosta on poistunut pienituloisia henkilöitä, joiden kokonaiseläkkeestä kansaneläke on muodostanut isomman osan.

Totuus yksittäisten eläkeläisten tilanteesta löytyy keskiarvojen takaa. Vuonna 2014 eläkeläisistä 12,8 prosenttia oli pienituloisia (rajana 60 % mediaanituloista). Käytettävissä olevilla tuloilla ja kulutuksella arvioituna heikoin toimeentulo on nuorimmilla eläkeläisillä. Vuonna 2014 alle 55-vuotiaiden pienituloisuusaste oli 34 prosenttia. Tarkastelujakson aikana tämän ikäryhmän pienituloisuusaste on kolminkertaistunut.

Eläkeläisten pienituloisuus vaihtelee sukupuolen, perhekoon ja iän mukaan. Yksin asuvilla eläkeläisillä on selvästi korkeampi pienituloisuusriski kuin perheellisillä. Myös kulutuksella mitattuna yksin asuvien toimeentulo on perheellisiä heikompaa. Vuonna 2014 yksin asuvista eläkeläisistä 27 prosenttia oli pienituloisia, kun perheellisillä tämä osuus oli vain kolme prosenttia.

Alle 55-vuotiaista yksin asuvista eläkeläisistä jopa 59 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2014.

Myös yksin asuvien 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuus on yleistä. 75 vuotta täyttäneet yksinasuvat naiset muodostavat suurimman pienituloisten ryhmän eläkeläisistä.

Työeläkkeen tarkoituksena on turvata työssäoloaikana saavutetun kulutustason kohtuullinen säilyminen eläkkeelle siirryttäessä ja eläkeaikana. Kansaneläkkeen ja takuueläkkeen tarkoituksena on taata vähimmäiseläke sellaiselle eläkkeensaajalle, jonka työeläke lyhyen työuran tai matalan ansiotason vuoksi on jäänyt vähäiseksi tai jolla ei ole oikeutta työeläkkeeseen lainkaan.

Kansaneläke pienenee eläketulojen kasvaessa siten, että täydestä kansaneläkkeestä vähennetään puolet ansioeläkkeestä. Kun työeläketulot ovat yksinasuvalla yli 1 311 euroa ja puolison kanssa asuvalla yli 1 168 euroa kuukaudessa, ei kansaneläkettä enää makseta.

Vuoden 2015 lopussa työeläkkeenä vanhuuseläkettä saavien keskimääräinen eläke oli 1 486 euroa kuukaudessa. Vuoden 2015 aikana vanhuuseläkkeelle siirtyneillä vastaava luku oli jo 1 797 euroa kuukaudessa, joten uudet vanhuuseläkkeet olivat vuonna 2015 keskimäärin noin 300 euroa kuukaudessa korkeampia kuin jo maksussa olevat eläkkeet.

Eläkeläisen arjen toimeentulo muodostuu kokonaisuudesta, johon kuuluvat mm. eläke- ja muut tulot, muut etuudet, verotus, erilaiset maksut ja palvelut.

Vuonna 2016 kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet laskivat miinusmerkkisen indeksin vuoksi 0,4 prosenttia. SDP:n vaihtoehtobudjetissa edellytettiin, että kansaneläkeindeksi jäädytetään, jotta etuuksien taso ei laskisi. Vuoden 2017 budjetissa hallitus leikkasi edelleen kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia 0,85 prosentilla ja jäädytti kansaneläkeindeksin tälle alemmalle tasolle vuoteen 2019 saakka. SDP esitti myös näiden leikkausten perumista.

Indeksileikkausten vaikutukset näkyvät pienituloisten arjessa esim. niin, että viime vuonna takuueläkkeeseen tehty yli 20 euron korotus sulaa pois parissa vuodessa ja kansaneläkeläisen tulosta leikataan 5,45 euroa kuukaudessa vuonna 2017.

SDP esitti myös vuoden 2016 vaihtoehtobudjetissaan, että eläkeläisten verotus ei saa olla palkansaajien verotusta kireämpää. Esityksemme mukaan eläkkeensaajan käteen jäävä vuositulo olisi n. 250 euroa nykyistä korkeampi. Hallitus sanoi tekevänsä korjauksen eläkeläisten verotukseen vuodelle 2017. Kuitenkin eduskunnan tietopalvelun laskelmien mukaan, kun huomioidaan

huomataan, että vuonna 2017 takuueläkeläisen ostovoima putoaa 2 %, 1 000 euron työeläkettä saavan ostovoima putoaa 1,2 % ja 2 000 euron työeläkettä saavan ostovoima putoaa 0,2 %. Hallituksen toimenpiteet tasaavat eläkeläisten ostovoiman viime vuoden tasolle, jos työeläke on 2 500 euroa kuukaudessa. Vasta tämän tulotason jälkeen ostovoima alkaa nousta prosentin kymmenyksillä.

Eläkeläisten toimeentulo on kokonaisuus, jossa yksi parannuskeino ei voi korjata jokaista ongelmaa. Kansaneläkeindeksiin tehdyt heikennykset ja jäädytykset vaikuttavat suoraan ostovoimaan, koska etuudet eivät enää seuraa hintakehitystä. Tätä ei voi kompensoida verotuksella, etenkin koska pienimmistä eläkkeistä, joihin myös kel-indeksit eniten vaikuttavat, ei makseta veroja lainkaan.

Kaikkein pienituloisimpien eläkkeensaajien asemaan voidaan parhaiten vaikuttaa takuueläkettä korottamalla. Toinen pienituloisten eläkkeiden parantamiseen parhaiten toimiva keino on kansaneläkkeiden tason parantaminen.

Myös pientä työeläkettä saavien tilanne on usein taloudellisesti tiukka. Kansaneläkkeen ja työeläkkeen yhteensovitusta voitaisiin lieventää niin, että pientä työeläkettä saavat saisivat sen lisäksi jonkin verran nykyistä enemmän kansaneläkettä. Lisäksi verotuksen eläketulovähennysten nostamista tulee jatkaa niin, että pieni- ja keskituloisten eläkeläisten ostovoima kasvaa.

Eläke-etuuksien lisäksi pieni- ja keskituloisten eläkeläisten toimeentuloon vaikuttavat palvelujen käyttöön liittyvät maksut ja muut etuudet, kuten asumistuki, lääkekorvaukset ja eläkkeensaajan hoitotuki.

Eläkkeensaajien asumistuen merkitys on pienituloisille eläkeläisille suuri kaupungeissa, joissa asumisen kustannukset ovat suuret. Hallitus joutui syksyllä 2015 perumaan suunnittelemansa eläkkeensaajan asumistuen lakkauttamisesta opposition ja kansalaisten painostuksen alla. Suunnitelma olisi ajanut tuhansia eläkkeensaajia toimeentulotuen asiakkaaksi tai pois omasta kodistaan.

Sipilän hallitus päätti kuitenkin jäädyttää eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenot. Heikennyksen vuoksi peräti noin 55 000 eläkkeensaajan asumistuen saajista ylittää enimmäismenot.

Eläkkeensaajien asumistuen enimmäismenojen nostaminen olisi yksi keino helpottaa pienituloisimpien, korkeita vuokria maksavien arkea nopeasti. Pidemmällä aikavälillä jatkuvasti nouseviin asumiskustannuksiin pitää ratkaisu löytyä järkevällä asuntopolitiikalla ja kaavoituksella.

Eläkkeensaajien toimeentulon kannalta keskeistä on myös heidän tarvitsemista palveluista perittävien maksujen taso. Palvelujen tarve on suurin useimmiten kaikkein vaikeimmassa asemassa olevilla eläkeläisillä. Palvelujen oikea-aikainen ja sujuva saatavuus on arjessa erityisen tärkeää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksujen kohtuullistaminen helpottaa erityisesti pienituloisten eläkkeensaajien toimeentuloa. Esimerkiksi viime hallituskaudella laadittu raportti kunnan järjestämisvastuulla olevan palveluasumisen ja kotiin vietävien palveluiden asiakasmaksujen uudistamisesta antaa hyvän pohjan oikeudenmukaisen maksupolitiikan kehittämiselle. Myös nykyisen asiakasmaksulain 11 §:n soveltamista maksualennuksista ja -vapautuksista pitäisi voimakkaasti edistää kunnissa.

Myös hyvällä työllisyydellä ja palkkapolitiikalla on merkittävä vaikutus tuleviin eläkkeisiin. Eläkeläisistä pienituloisimpia ovat työeläkettä vailla olevat eläkeläiset. Naisten eläkkeet jäävät miesten eläkkeistä jälkeen paitsi matalamman palkan, myös sirpaleisemman työuran vuoksi. Työuran pituuteen ja kertyvään eläketurvaan voidaan vaikuttaa hyvällä työllisyydellä ja työelämän kehittämisellä, laadukkaalla koulutuksella, oikeudenmukaisella palkkapolitiikalla, laadukkaalla työterveyshuollolla sekä perhevapaiden tasaisemmalla jakamisella.

Eläkeläisten pienituloisuus on tosiasia, johon voidaan kuitenkin vaikuttaa poliittisin päätöksin.

Hallituksen tulee mielestämme laatia toimenpideohjelma eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi kiinnittäen erityistä huomiota ikääntyneiden naisten ja pieniä työeläkkeitä saavien asemaan. Osana kokonaisuutta tulisi selvittää mm. vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen kehittämiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus.

Ehdotamme asiasta hallituksen toimintaa sitovaa lausumaa.

Eläkeläisten toimeentulo tilastoissa

Eläkeläisten toimeentulo poliittisten päätösten valossa

Keinoja pienituloisten eläkeläisten toimeentulon parantamiseksi

Lopuksi

henkilöverotukseen kohdistuvat muutokset

sosiaalivakuutusmaksujen muutokset

indeksiin sidottujen etuusperusteiden leikkaus 0,85 prosentilla

arvioitu 0,7 prosentin korotus työeläkeindeksiin sekä

inflaatiokehitys,

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hyväksytään yksi lausuma

Vastalauseen lausumaehdotus

().

Vastalauseen lausumaehdotus

Eduskunta edellyttää, että hallitus laatii nopeasti toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi. Erityistä huomiota tulee kiinnittää ikääntyneiden naisten ja pieniä työeläkkeitä saavien asemaan. Osana kokonaisuutta tulee selvittää mm. vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen muuttamiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus. Ohjelma tulee tuoda eduskunnan käsittelyyn selontekona syksyllä 2017.

Helsingissä 14.03.2017

Tuula

Haatainen

sd

Anneli

Kiljunen

sd

Eeva-Johanna

Eloranta

sd

VASTALAUSE 2

Yhdymme 1. vastalauseen perusteluissa esitettyihin ehdotuksiin keinoiksi eläkeläisköyhyyden vähentämisestä sekä vastalauseen lausumaehdotukseen.

Helsingissä 14.03.2017

Aino-Kaisa

Pekonen

vas

Veronica

Rehn-Kivi

r

Outi

Alanko-Kahiluoto

vihr